Mietin blogin muotoa aika paljon ja ymmärrän että se voi olla vain ontologia, päiväkirjan muodossa.
Minun blogini ei voi olla super-hyödyllinen eikä yli-informatiivinen. En ole oikein hyvä ottamaan kuvia. En osaa espanjan kieltä, orientoin intuitiivisesti, voin ymmärtää jotain ihan nurinpäin. Sen takia kirjoitin vain siitä, mitä voin havainnoida ja tuntea.
Enemmän informaatiota ja hyviä kuvia Julian blogissa.
Ma 15.10.2018.
Lennot, matkalaukut ja muut yllätykset
Maanantaina 15.10 klo 3.00 heräsin jo väsyneenä. Minua odotti matka Vigoon, jossa oli kolme vaihtoa: Helsingistä Amsterdamiin, Amsterdamista Madridiin ja Madridista Vigoon. Kyllä, jos olisin tarkkaavainen, tilaisin lippuja ja vuokraisin asuntoa itse etukäteen. Olin ennen niin väsynyt, enkä jaksannut suunnitella mitään ja olin tosi tyytyväinen että koulu huolehtii näistä asioista.
Vigon lentokentällä meidän matkalaukut olivat hukassa. Satoi vettä. Onneksi meidät tapasi Erasmuksen koordinaattori. Hän auttoi meitä matkalaukkujen palautuksen prosessissa.
Sen jälkeen me lähdettiin tutustumaan työpaikkaan. Se on yritys jonka nimi on Ebanisteria Arjones. Työ piti alkaa klo 8.00 seuraavana päivänä. Pomo oli poissa ja lähdettiin katsomaan asuntoa.
Seuraava yllätys oli se, että meidän kanssa asunnossa asuu myös asunnon omistaja. Olin shokissa. Minun maailmassa se on täysin mahdotonta. Kun olen 10 tuntia per päivä töissä ja noin tunti sinne-tänne on bussimatka, illalla haluan olla omassa rauhassa. En ole hyvin sosiaalinen, enkä etsi muiden ihmisten seuraa.
Kello 18.00 illalla, meidän oli pakko löytää heti muu asumispaikka. Uskomatonta, mutta se onnistui Airbnb:lta, jossa oli vain yksi asunto jäljellä suhtellisen sopivalla hinnalla ja hyvällä alueella. Meidän uusi asunto oli kaksisataa euroa kalliimpi, mutta kuitenkin siellä ollaan vain me.
Meidän matkalaukut palautettiin vasta seuraavana päivänä. Se ei kauheasti harmittanut, koska piti odottaa matkalaukujen toimitusta kotona ja meillä oli mahdollisuus levätä ja relaksoida vähän aikaa aamulla.
Tiistai 16.10. 2018
Työssä jaksaminen
Saatiin matkalaukut keskipäivällä ja mietittiin miten voidaan päästä työpaikalle. Emme keksineet mitään muuta järkevämpää kun tulla siihen taksilla. Joo...aika tuhlailevaa, mutta silloin meillä ei ollut tarpeeksi aikaa etsiä bussipysäkkiä, oikeaa bussia jne.
Kuin tultiin työhön Juan jo odotti meitä. Perehdytyksen jälkeen hän antoi meille ensimmäiset työt.
Piti poistaa neuloja parketin palikoista ja sitoa niitä yhteen. Kun ne olivat kasassa, piti ne laittaa johonkin säilytyspaikkaan.
Meidät esiteltiin koko porukalle. Siellä töissä on 6 puuseppää, todella ystävällisiä ja kivoja. Puhuvat vain espanjaa. Kaikki heistä laulavat työn prosessissa.
Kyllä, kolme tuntia on lyhyt aika, jos kyseessä ei ole neulojen poistaminen. Meitä väsytti. Tai siis olimme väsyneitä jo entisestä päivästä.
Kun työ oli valmis, vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin kotiin. Kävellen. Noin tunti.
Ei ole vaikea arvata, että tultiin kotiin kuoleman väsyneinä.
Käytiin ostamaan ruokaa, tehtiin iltapalaa, sitten suihkuun ja nukkumaan. Meillä molemmilla ei ollut mitään voimaa mihinkään.
*Ebanisteria tarkoittaa kalusteiden tuotantoa.
Ke. 17.10.2018
Työ ja bussit
Keskiviikkona herätyskello soi klo 6.30. En ole edes lähelläkään aamulintu. No...huh huh, elämä on…
Ehdimme käydä kahvilla juomaan kahvit ja juoksimme bussiin.
Bussimatkan hinta on 1,35 euroa. Se ei ole kallis. Mutta koordinaattori sanoi että meillä ei ollut mahdollisuutta osta moninkertaista matkalippua. Se tarkoittaa että jokapäiväistä matkaa kolmelta viikolta tulee noin 40 euroa, jos emme käytä bussia siestalla ja 80 euroa jos käytämme. Hmm…
Mietittiin miten voidaan säästää rahaa.
Meidän seuraava työ oli tammipalikoiden hiominen. Se kesti 8 tuntia. Tai siis ensin 2,5 tuntia, sen jälkeen meidän oli pakko pyytää pientä taukoa, noin 15 min. 2,15 tuntia hiottiin ennen siestaa ja kolme tuntia sen jälkeen.
En voi sanoa että olisi ollut helppoa. En ole heikko, mutta työ oli todella fyysisesti hankalaa.
Päivän loppupuolella se oli jo täysin ajattelemattonta katatonista liikettä.
Illalla meillä molemmilla oli voimaa vain laittaa ruokaa, käydä suihkussa ja nukkua. Ei mihinkään muuhun.
Torstai 18.10.2018
Siesta meilläkin
Torstaina päätettiin vaihtaa bussireittiä katsomaan kuinka kauan kestää matka ja ehkä toisella bussilla ei ole niin ruuhka siinä aikana. Turhaan yritykseenhän se päätyi.
Siestan aikana klo 13.00- 15.00 tultiin kotiin lepäämään ja syömään. Kyllä, se vähän helpotti tilannetta.
Työn jälkeen taas olin kuoleman väsyneenä. Tultiin heti kotiin ilman vaihtoehtoa. Kyllä, kuulostaa tylsältä, mutta kuitenkin kirjoitan päiväkirjaa enkä dekkaria tai fantastista kaunokirjallisuutta.
Perjantai 19.10.2018
Perjantai on parasta!
Perjantaina kokeiltiin taas uutta reittiä ja se oli kaikista paras. Se lisäsi iloa elämään. Torstaina me vähän riideltiin kaverini kanssa, koska minusta meidän oli pakko saada enemmän aikaa kirjoittaa blogia. Sitä varten perjantai pitäisi olla lyhyt päivä.
Julia ensin kauhistui sellaisesta ideasta, hänen mielestä meillä pitäisi olla samanlaisia työpäiviä kuin muilla. Mutta myöhemmin hän ymmärsi kuinka väsyneitä me ollaan työn jälkeen ja meidän kollegoiden ei tarvitse kirjoittaa mitään työn jälkeen.
Perjantaina Julialla oli tehtävänä sanoa Juanille että lähdetään aikaisemmin. Kyllä, hänelle se oli hankalaa, mutta se onnistui. Juan vastasi että hänelle sopii erinomaisesti.
Vähän myöhemmin tuli käymään ebanisterian omistaja Manuel Arjones. Hän tutustui meihin, kysyi meidän ammatista, oli todella tyytyväinen kuulla että olen taiteilija ja heti keksi työtä minulle. Piti piirtää Jeesuksen hahmoa ja kahta pyhää hahmoa lisäksi.
Emm...en ole ikinä piirtänyt Jeesusta sitä ennen, kuitenkin Manuel tykkäsi lopputuloksesta.
Juan kertoi meille Ebanisterian historiasta ja näytti eri tyylisiä kalusteita, jotka ovat esityksessä toisella kerroksella.
Hänen mukkaan, he kaikki osaavat tehdä todella hienoja kalusteita, jokainen niistä on korkeatasoinen ammattilainen puuseppä. He tekevät yleensä kalusteita kolmella tyylillä: englantilainen, ranskalainen ja espanjalainen.
Juan näytti kalusteita näissä tyyleissä ja kertoi että joskus heillä on olllut erikoistilauksia katolisesta kirkosta. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa harjoitella, kyllä, se voisi olla loistava mahdollisuus opiskella tehdä hienoja puutöitä. Ehkä.
Tällä hetkellä ebanisteriassa on jokin iso tilaus, johon me kaikki työskentelemme kovasti päivästä toiseen.
Onneksi, työpäivä perjantaina oli lyhyt, emme olleet väsyneet kauheasti. Sen takia meillä oli mahdollisuus tehdä jotain muuta kun töitä.
Ensin mentiin tuttuun kahvilaan, jossa oli wifi. Kyllä, asunto jossa asutiin on todella hyvä, mutta siellä ei ole wifiä. Kirjoitiin blogia ja juotiin kahvia noin kolme tuntia ja tyytyväisinä lähdettiin katsomaan jotain mielenkiintoista puistoa. Juuri sellaista hetkeä odotin koko viikon.
Illalla käveltiin vanhassa kaupungissa.
Lauantai 20.10.2018
Saaristo ja vanha kaupunki
Me suunniteltiin lauantaina ensin katsoa saaristoa ja sen jälkeen tutustua kaupunkiin.
Emme odottaneet mitään sellaista. Kun maaliskuussa Omniaan tulli Vigolaisia opiskelijoita, kysyimme heiltä, mikä on kaunista katseltavaa Vigossa. He molemmat vastasivat että ei ole mitään kivaa tai mielenkiintoista. Heidän pikku-esittelyn mukaan Vigo on ihan tylsä, teollisuuden kaupunki.
Hmmm…taas yllätyksiä! Onneksi on hyviä.
Vigon keskuksessa on hieno vanha kaupunki, ihan kuin esimerkiksi Barcelonassa tai Roomassa, kapeat kadut, ihanat pikkuiset ja viihtyisät kahvilat ja ravintolat, yllätävän siisti ja kaunis satama, ihanat puistot ja hauskannäköisiä patsaita.
Lauantaina lähdettiin katsomaan saaristoa. Lämpötila oli +26 astetta. Uskomaton kokemus, saaret ovat Jumalattoman kauniit! Siellä oli hämmästyttäviä maisemia ja ihana eukalyptuksen ja pinjan tuoksu. Sen uimaranta on ensimmäisen top 10 listalla maailman parhaista rannoista The Guardian mukaan. Luulen kuvat sanoo enemmän.
Siellä ymmärsin myös että hiekalla pitkä käveleminen on kivaa vain jos katsoo prosessia sivusta ja se ei ole minun juttu edes lähelläkään.
Sunnuntai 21.10.2018
Mariskot ja vanha kaupunki
Sunnuntaina taas koko päivän oltiin vanhassa kaupungissa. Mentiin sinne noin klo 12. Oli ihanaa, että kaupungissa ei ollut ihmisiä. Kaikki kaupat oli suljettu ja oli todella rauhallista.
Jokaisen nurkan takana meitä odotti jotain mielenkiintoista ja kivaa.
Julia ja minä ollaan ystäviä jo seitsemän vuotta, mutta me ollaan täysin erilaisia. Meille on tärkeitä aivan eri asiat. Se vaikuttaa myös ruoan valintaan.
Pitäisi sanoa että minulla on primitiivinen ja lapsellinen maku ruoassa, en oikein tykkää kalasta eikä muista merituotteista. Suomessa nyt osaan syödä kirjolohta, mutta harvoin ja vain basilikan ja kerman kanssa, jotka poistavat inhottava kalan hajua.
Jostain syystä kun Julia ehdotti että maistamme “mariskot” ravintolassa, jossa on laaja valikoima mereneläviä ja inhimilliset hinnat, suostuin siihen. Luulin että nyt ehdottomasti pitää käydä ja maistaa. Ostimme täyden meripöydän kahdelle.
Voi että...yliarvioin oman osaamisen olla joustava ja avoin uusille asioille. Ei minusta ikinä tule mikään sivistynyt leidi, joka mielellään syö mereneläviä. Ne oli niin pelottavan näköisiä ja pahanmakuisia että en voinut edes syödä niitä. Sitten istuin pöydän ääressä, join olutta, vaikka en juo alkoholia oikeastaan ikinä, katsoin kun Julia söi ja tuntui itsensäni kamalan tyhmältä.
Maanantai 22.10.2018
Truman show
Maanantaina töissä oli samaa hiomista. Tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina oli myös hiomista. Ai, siis, hetkinen... tiistaina taas piirsin Jeesusta ja kaksi pyhää henkilöä pomolle. Se kesti noin puoli tuntia, sen jälkeen hiominen jatkui.
Päivät muistutti minulle kahta elokuvaa: “Truman show” ja “Groundhog day”. Joskus minulla oli tunne, että me ollaan Truman showssa, mutta meidän elokuvassa on alhainen budjetti, koska ihmiset ja koirat olivat samat joka päivä. Samat autot pysähtyivät liikenevalossa samassa ajassa meidän bussipysäkin lähellä joka päivä.
Se oli minun jokapäiväinen nautinto: Citroen jossa on nainen ja nukkuva poika on täällä, herra Torkvemada mopolla on paikalla, kaksi poliisiautoa nyt jo... ahaa. Poika ja hänen kaksi koiraa vähän myöhästyy, mutta paikalla. Pitkähiuksinen tyttö pyjamassa (se ei ollut pyjama, vain vaalean-siniset vaatteet) on jo paikalla. Hyvä. Herra jolla on ruudulliset housut ja nalle repussa istuu jo penkillä.
Bussissa oli myös samat ihmiset.
Kahvila, jossa kävimme kahvitauolla oli sama myyjä Andrea, joka puhui minun kanssa elekielellä ja nauroi, kun yritin sanoa jotain espanjaksi.
Ebanisterian arki oli myös rutiinia. Ei ollut mitään tekemistä meille paitsi hiomista. Joka päivä, koko ajan, loputtomasti on hiomista. Kyllä, ymmärrän että se on tavallista ja normaalia, mutta tylsää ja uuvuttavaa. Samalla minua vähän nauratti että kaksi naista, jolla on molemmilla kaksi maisterintutkintoa seisoo melko ulkona, hioo päivästä päivään ja tuntee itsensä orjana. Mietin, että mitä tein väärin että nyt olen tässä perseessä.
Joskus joku työntekijä sanoi minulle että “Hyvä Elena, osaat hioa ammattimaisesti!” Luultavasti he kiusasivat minua…vai ei? En tiedä…En ole perfektionisti, olen tottunut tehdä kaikkea, myös työtä niin mahdollisimman hyvin, kuin voin ja osaan tällä hetkellä. Minua ei motivoi mitä ihmiset ajattelevat minusta. Aivan samaa. Tällaiset ylistykset vain nauratti minua.
Vain torstaina oli jotain erikoista. Kaikilla oli suursiivous päivä. Me vietiin roskia Davisin kanssa, hän on myös työharjoittelussa siellä. Sen jälkeen puhdistimme hiomapöydän kokonaan. Imuroimme hienopölypussit sieltä, ja vaihdoimme pehmeät yläosat. Ensin piti ottaa entiset pois, tehdä uudet ja laittaa paikalle.
Perjantai
Samil
Perjantai oli lyhyt työpäivä, Ave minulle ja Julialle! Ensin kirjoitin blogia pari tuntia kahvilassa, sen jälkeen lähdettiin katsomaan “playa Samil”. Samil-uimaranta on kaikesta pisin Vigossa ja meidän työkaverit suosittelivat lämpimästi käydä katsomassa sitä.
Mentiin sinne auringonlaskun aikana ja se oli mahtavaa. Oli vähän kylmä ja tuulinen sää, mutta kuitenkin kivaa.
Käveltiin siellä promenadilla, ihan kuin paikalliset vigolaiset. Huomasin että monet heistä käveli käsi kädessä iästä riippumatta. Oli myös todella vanhat parit, jotka olivat 80+ vuotiaita molemmat. Naiset todella yrittävät olla kauniita. Varsinkin 40+ naiset. Mietin tätä asiaa. Jaksanko minä käyttää korkokenkiä, laittaa hienot vaatteet päälle, meikata jne. Ymmärsin että en. Inhoan patriarkaalisia tapoja.
Lauantai
Saaristo Ciec taas
Oli viimeinen viikko, kun saaren lautan linjoja kulkiseat. Seuraavat reissut tulee vasta toukokuussa. Emme voineet vastustaa tulla sinne toinenkin kerta. Viime kerralla valitsimme vihreän polun, Se polku yhdisti Monte Agudon ja Monte Faron saaret ja siellä on ihana eteläinen paratiisitunnelma: uimarannat jossa on täydellisen valkoinen hiekka, turkoosinen meri, pikkuiset sisiliskot, linnut ja majakat. Tällä kerralla valitsimme punaisen polun. Sekin oli pitkä ja johti Monte Faron saareen loppupuolelle jossa on observatorio ja Faro majakka.
Oli tuulinen ja viileä keli. Käveltiin eukaliptien metsän läpi. Joskus oli vaikutelma, että me ollaan Irlannissa tai Skotlannissa tai jopa Suomessa, varsinkin kun loppui eukaliptia ja alkoi pinjat. Saimme syvää nautintoa luonnon kosketuksesta, kauniista maisemista ja tuulen tuoksusta. Illalla kävelimme vanhaan kaupungiin.
Suununtai
Santiago de Copostela
Rautatieasema oli meidän kadun lähellä. Emme suunnitelleet matkaa Santiago de Compostela kaupunkiin kauan, luin vähän, jotta meillä olisi jonkin verran ymmärtämistä mikä paikka se on, mutta ilman fanatismia. Lähdettiin sinne junalla. Olin väsynyt ja vähän kipeinä, en edes halunnut kovasti tulla sinne. Mutta molemmat ymmärrettiin että ehkä ei tule enää mahdollisuutta katsomaan Galician pääkaupunkia ja katolisen maailman kolmanneksi tärkeintä kaupunkia enää ikinä.
Se oli ihana ja ihmeellinen. Katsoimme arkkitehtuuria ja ihmisiä. Joku espanjalainen nainen näytti meille ginko biloba-puuta. En ole nähnyt sellaista ennen.
Katedraaliin päärakennukseen oli pitkä jono, emme jaksaneet jonottaa sinne aamupäivällä. Mentiin kävelemään ympäriinsä ja katsomaan muita rakennuksia ja paikkoja, jossa pysähtyivät ihmiset jotka tekivät pyhiinvaellusreittejä. Emme etsineet, mutta ilman pyrkimyksiä löysimme paikan, jossa on Apostolin Jaacobin hauta.
Kun alkoi sataa, juostiin pikku kahvilaan, joita on todella monta vanhassa kaupungissa. Mielenkiintoista, että Santiago de Compostelan atmosfääri on viileä, tuulinen, ei edes lähelläkään ahdistava, kun yleensä vanhoissa uskonnolliseissa paikoissa.
Katsotiin ympärillämme, söimme paistettuja kastanjoita, oltiin tyytyväisiä ja onnellisia.
Maanantai, tiistai
Kuka arvaa mitä tehtiin
Aivan oikein! Hiottiin taas.
Tiistaina kun tultiin ebanisteriaan, ovi oli suljettu ja laitettu paperi “Tulen kohta”, kirjoitimme takaisin:”OK! J ja E” ja lähdimme tyytyväisenä juomaan kahvia, tiellä tapasimme toisen työharjoittelijan Davisin. Hän myös opiskele puusepäksi. Joimme kahvia ja juteltiin Davisin kanssa. Luulimme ensin että emme saa mitään muuta tekemistä paitsi hiontaa sen takia että ollaan naisia ja ulkomaalaisia. Davis kertoi että hän on ollut jo työharjoittelussa kolme kuukautta. Hänen työhön kuuluu hiominen ja siivoaminen. Ahaaa… Onpas hauskaa… Emme odottaneet sellaista. Kyllä, siivoaminen, hiominen, koneiden hoito kuulu asiaan, mutta kolme kuukautta? Luojan kiitos että meidän harjoittelu kesti vain kolme viikkoa!
Maanantaina, kun oltiin kuivaushuoneessa hiomassa, yhtäkkiä tuli meidän koordinaattori ja kysyi, mitä meille kuuluu. Olisi kiva, jos hän kirjoittaisi meille etukäteen että tulee, me oltaisiin valmiita keskustelemaan hänen kanssa eri asioista.
Keskiviikko
Juhla
Meillä oli kuitenkin hyvä tuuri. Ehdottomasti. Keskiviikko oli meidän viimeinen työpäivä ebanisteriassa. Koska alkoivat Halloween juhlapäivät, siis Galiciassa se on muinaisien kelttisien mukaan Samain, talven alkamisen päivä, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Galiciassa se on tärkeä juhla.
Minun mielestä viimeisen työpäivän pitäisi olla lyhyt. Ja olisi kiva, jos me kaikki, ketkä on töissä ebanisteriassa joisimme yhdessä kahvia. Meillä oli tuliaisia Suomesta ja halusimme antaa ne kaikille ja sanoa jotain hyvää ja lämmintä. Ja ei yhtään enää hiomista. Sitä oli riittävästi jo.
Julian mielestä olen epäkurinen ja destruktiivinen monsteri...niinkuin aina. Hänen mielestä sen viimeisen työpäivän pitäisi olla samanlainen kuin kaikki muutkin, koska missään ei ole kirjoitettu että meillä voisi olla juhla milloin tahansa ja mitä Juan ajattelisi meistä?!
Riideltiin tästä asiasta koko tiistai-ilta ja myös keskiviikkoaamu. Kun tultiin töihin, annoimme heti koulupaperit Juanille, hän allekirjoitti ne, sen jälkeen remontoimme ovia. Onneksi Juan itse ymmärsi että sen työpäivä ei voi olla samanlainen kuin muut, varsinkin kun emme laittaneet työvaatteita päälle. Emme vaihtaneet, koska minulla oli lakko.
Koko porukka oli jossain tilauksen äärellä, annoimme tuliaisia kaikkia varten Juanille, hän halasi meitä, kiitti ja myös lähti tilauksen äärelle. Ebanisteriaan jäi vaan pomot. Manuel halusi saada kuvia meidän kanssa, me otettiin kuvat ja lähdettiin pois.
Illalla alkoi Samain juhla.
Torstai
Museo ja puisto
Torstaina galicialaiset kävivät hautausmaallaa kunnioittamassa kuolleiden sukulaisten muistoa. Me tultiin katsomaan puistoa jossa on myös hautausmaa. Emme löytäneet hautausmaata, mutta museo ja puisto olivat todella kauniita.
Perjantai, Lauantai
Porto
Meillä oli suunniteltu matka Portoon Portugaliaan. Ostimme liput, varasimme hotellin, odotimme sitä pitkään.
Aamulla ymmärsin että olen sairas, enkä voi lähteä mihinkään. Yritin suostutella Julialle mennä yksin Portoon, mutta ei hän lähtenyt sinne. Se harmittaa minua vieläkin.
Kaksi päivää olin sängyssä ja kuuntelin audiokirjoja. Julialla oli mielenkiintoisempaa tekemistä, hän kirjoitti blogia, käveli yksin keskustassa, söi mariskoja ja metsästi wifiä.
Sunnuntaina minäkin tulin kävelemään keskustaan, syömään kahvilaan ja katsomaan merimaisemia.
Maanantaina meillä oli taas kolmivaihteinen lento kotiinpäin. Se oli Vigosta-Madridiin, Madridista Amsterdamiin ja Amsterdamista Helsinkiin. Jostain syystä lennot kotiinpäin on vähän helpompia.
Комментарии
Отправить комментарий